15.11.2007

14.11. Essen

Essenissä Saksan pojat olivat päättäneet pistää parastaan ja tarjoilivat meille PA:n mallia kanootti ja läjän T-luu –mikkejä. Oli muuten paskan kuuloisia pökäleitä. Hannun (Amorphiksen ääniukko) kanssa ihmeteltiin aikamme sitä PA:ta mutta todettiin tilanteen olevan ”out of our hands”. Joku Jammun ikivanha EQ ei ainakaan parantanut tilannetta. Kävin tutkimassa päätepinot mutta ei löytynyt sieltäkään apuja. No eipä mitiä. Näillä mennään. Rutisi ja paukkui kun kamat klippaili.
Muutenkin kamapolitiikka oli aika old school. Pelkästään Yamahan kaikuja. Ainakin 90 ja 990 ja pari muuta. Ei käyttökelpoista dilsaa. Ilmankin pärjää. Crestin X-8, pari dbx 266, pari dbx 160(!) ja pari B:n gatea. Siinäpä se.
Ihan ok veto oli kuitenkin. Jotenkin tuo setti toimi hyvin tuommoseen retroon paikkaan. Yleisöä oli taas tuvan täydeltä ja vastaanottavaisella tuulella olivat myös. Paitakauppias siinä sitten vähän hädissään että mitä tehdä kun hunnilauma ryntää ostamaan vaatetta. Paidat loppuu kesken eikä kerkee vessassa käymään.
Hyvät tunnelmat oli keikan jälkeen siis.

Odoteltiin taas että StS sai keikan soitettua ja laitettiin kamat autoon ja lähdettiin ajamaan. Neljältä oltiin jo Berliinissä hotellin edessä. Nopeasti vetää moottoritiet. 520km meni aika huomaamatta. Tai no mie nukuin melkein koko matkan. Havahduin siihen että Vänni laattaa muovipussiin. Se on voinut aika huonosti koko reissun ajan. Mikä lie flunssa tuommonen. Kunpa vain ei muihin tarttuisi. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.
Mie hoidin meidän ryhmän bailausvastuun juomalla keikan jälkeen kaksi kaljaa. Rajua touhua.

Tätä kirjoittaessa makoilen vielä sängyssä paikallisessa Etap hotellissa. Kello on 12.48 paikallista aikaa. Koko aamu siis ollaan nukuttu huonetoveri Frimanin kanssa. Muista en tiedä. Nukuin aika levottomasti. Heräsin varmaan 20 kertaa vain nukahtaakseni uudelleen. Nyt on sentään nukuttu vanhat velat pois.
Eipä ole muuten näin karua hotellia vastaan ennen. Täällä ei käytännössä ole mitään ylimääräistä. Telkkari sentään on. Sieltä tulee 20 kanavaa saksankielistä huttua ja kaksi aikuisten puhelinviihdelinjamainoskanavaa. Vessassa on pönttö, seinässä huuhtelukytkin ja paperirullateline. Lavuaarikin on täällä huoneen puolella.
Mutta eipä nää paljon maksakaan. Tässä saman kadun varrella on kaksi muuta saman ketjun hotellia. Ja yksi varmaankaan ei tämän ketjun hotelli. On valinnan varaa.

Aattelin että vois tänään käydä kävelemässä jossain. Keikkapaikan lähistöllä pitäis vissiin olla jotain ihan katsomisen arvoistakin. Pitää yrittää saada aikaiseksi lähteä.

Onneksi ei ole mitään kiirettä. Meitä ei kuitenkaan tarvita siellä klubilla vasta kun joskus neljän-kuuden maissa. Ja samat huoneet on myös ensi yönä. Voi jättää kamoja tänne. Nyt tosin alkaa olla nälkä. Vois lähteä tarkastamaan cateringin. Mitähän pastaa tänään on päivälliseksi?

Tämmönen paikka.


Ja tämmönen etupää.


Ja tämmönen sähkökeskus assemblyssä.


Sekä tämmönen tarjoilu.


Ja tässä ois sit tämmöstä.


Toinen kuva työpisteestä.


Keikka.


Karuuden huippu Berliinissä.


Semmosta oli siellä. Nyt ollaan täällä Berliinissä. Wlan toimii. On tää niin siistiä. Keikka soitettu. Lisää juttua tulee kun vaan ehtii kirjoittaa.

U

Ei kommentteja: