21.2.2008

Kuulumisia Joensuusta

Kuulutteli Terttu päivitysten perään. Oikeassa on mutta eipä oo jaksanu. Ei kyllä oo hirveeti tapahtunutkaan.

No mutta kuitenkin. Viime kirjoittelun jälkeen on tapahtunut mm. seuraavaa:

Kävin palaveeraamassa Ilosaarirockin tiimoilta ja päädyin taas hoitamaan kolmoslavan stagemanagerin tontin. Helvetin kiireinen ja hankala viikko tulee olemaan kun pitäis keikkojakin siinä samalla tehdä. Pitää sumplia jotenkin.

Pekan kanssa käytiin tekemässä aika mielenkiintoinen tuurauskeikka paikallisen ketjuhotellin humpparavintolassa. Wickholmin Jani oli hommannut omat kamat mutta henkilökunta oli jossain muissa hommissa ja meikäläinen hälytettiin apuun. No ritarin tavoin päätin tarttua toimeen ja hommasin vielä Pekan tekemään valot. Vähän sormi suussa aluksi kamoja kasailtiin kun ei tiennyt että missä oli mitäkin ja oliko sitä tarvittavaa tuotetta ylipäätään olemassa. Melkein kaikki yhtä sähköpurkkia lukuunottamatta kuitenkin löytyi ja puhelinsoitolla DM1000:n reitityskin selvisi melkein.
Keikkahan hoidettiin. Aamulla kävin vielä loput piuhat pistämässä nippuun ja avittelin pakkaamaan auton.
Jostain kumman syystä en jäänyt hotelliin yöksi vaikka semmoinenkin olisi järjestynyt vaan mieluummin talsin aamulla kotoa lumimyräkässä pari kilometriä takaisin hotellille. Ihme hommaa. Pari kertaa aikaisemminkin on ollut mahdollisuus olla kotikaupungissa yötä hotellin sängyissä mutta kyllä se koti vaan aina on koti. Noissa saa olla ihan tarpeeksi muutenkin. Edelliset kerrat muuten nekin liittyi Idolin kanssa keikkailuun. Mukava kaveri oli yhden lauseen mies.

Yksi päivä meni Martinin minilinearraysetin kuunteluun. Mikähän W8LM mahtoi olla malliltaan. Plus fillit alle. Norjasta asti oli tullut guru settiä esittelemään. Ei ihan turha ukko ollutkaan. On kuulemma herra tehnyt etupäätä King Diamondille kuin Turbonegrollekin. Viimeiset kuusi vuotta vahtinut Roskilden päälavan etupäätä.
Varsin mukavan kuuloinen setti kun sai säädöt sinne päin. Ei mitään sen ihmeempiä elämyksiä tarjonnut mutta kai sillä voi vetää. Pitäis käydä kuuntelemassa jossain todellisissa olosuhteissa. Tänään olis kuulemma 69 Eyes kaupungissa. Sinne meinas pojat tuon läjän pystyttää joten vois käydä tsekkaamassa. Taitaispa näkyä tuttujakin.

Klaus Thunder-sessiot alkaa olla loppusuoralla. Toivottavasti. Livebiisien mixit on tällä hetkellä kommentoitavana artisteilla. Jospa se kelpais niin pääsis niistä eroon. Päästiin viime sessioissa jo vanhojen levyjen remasterointiin. Osoittautui ihan mielenkiintoiseksi tehtäväksi. Alkoi viimeisellä koekuuntelulla olla pää niin tukossa että päätettiin ottaa askel taakse päin ja jatkaa seuraavalla kerralla. Studiokin muutettiin meiltä Pekan luokse. Siinäpä vasta paha homma. Kailottimet ja äänikortti. Akustiikka muuttui melko erilaiseksi muttei kuitenkaan häiritsemiseen asti. Perusvaivoja.

Viime viikonloppuna kävin perjantaina Kellarissa tekemässä Pelle Miljoona Unabomberin. Ihan perushommia. Aika kovasti tykkäsivät soittaa mutta muuten ei sen ihmeempää ongelmaa. Lämmittelijän kanssa oli homma vähän toisin päin. Trubaduuri akustisen kanssa. Ja akustisen akustisessa merkityksessä. Eli ei elektroniikkaa. Ja hiljaa näppäilemällä veti kaveri mutta lauleskeli kuitenkin paikoitellen aika kovaakin. Dynamiikkaa riitti. Siinä sitten taiteilin sen phaserefektin kanssa kun kitara kuuluu milloin kuuluu ja laulu tuli omasta mikistään sekä kitaran mikistä milloin mitenkin vaihdellen. Ei mikään kovin antoisa homma ollut se. Voisi sanoa että jopa melko turhauttavaa.

Lauantaina vein kamat Bepoppiin Felix Zengerille. Beatbox-hommaa. Aivan helvetin taitava kaveri! Ei niinku mitään järkeä. Oma etupään jamppa mukana joten ei kovin paljoa hommia jäänyt. Minimikamoilla oltiin liikenteessä. Jätin kaukokaapelinkin pois ja vedin yhden neliparisen L+R+Mon -paluille ja parilla mikkipiuhalla sen mikin (yllättäen) ja sparen. PA:n toimitin ihan perus 2x18 subbasten kanssa. Osoittautui ihan järkeväksi tuohonkin hommaan.
Työajat olikin sitten taas tuota Bepop-osastoa. Kaksi settiä. Eka klo 01.00 ja toka 02.15. Siis mitä vittua?!
No eipähän siinä. Hyvät setit oli ja mukavia kavereita molemmat. Olivat vaan vähän ihmeissään kun ilmeisesti enemmän tuommosta konserttisalihenkisempää keikkaa ovat tehneet niin nyt pauhasi viereisen rokkibaarin dj Popedaa kymmentä tuhatta ja meinaahan se vähän häiritä. Lisää hanaa vaan niin siitähän se. Piti vähän jopa kannustaa laittamaan kovemmalle. Ihme hommaa. Kamat paketissa parissa hujauksessa ja kotio unille.

Kerubin kuppilan remontti on nyt työn alla.
Eilen käytiin vähän suunnittelemassa uutta valojärjestelmää ja merkkaamassa reikien paikat kattoon. Nyt pitäis lähteä asentamaan. Oon jo näköjään myöhässä.

Pitää laittaa illalla vielä pari kuvaa. Nyt on jo vähän kiire.