6.12.2007

29.11. Tukholma (SE)

Tukholman majoitus osoittautui varsin mielenkiintoiseksi. Vanha laiva, josta oli rakennettu hotelli. Siinä se Slussenilla, vai mikä se paikka on nimeltään, rannassa oli parkissa. No mikä ettei. Täähän toimii. Ihan oikea paikka puleille. Autolle yritettiin vielä Goatin kanssa ettiä paikkaa mutta eihän siitä mitään tullut. Lähin sakkopaikka sai kelvata. Eipä tullut sakkoja. Aamun sarastaessa kömmittiin punkkiin ja nukuttiin iltapäivälle.
Ja taas on pimeetä. Mahtavaa.
Keikkapaikka löytyi muutaman kilometrin päästä. Linnuntietä. Autolla tuplasti. Saavuttiin ensimmäistä kertaa samaan aikaan pelipaikalle bussilaisten kanssa. Roudaus ja ihmettelyä. Sukram vaihtoi tomeihin kalvoja mikä aiheutti pientä hämmästyksen sekaista hilpeyttä. Satanox vaihtoi kieliä. Mie vaihdoin kuulumisia paikallisten kanssa. Perusperus odottelua. Paitsi ei ollut taas sitä nettiä. Mikä ihmeen paikka tämä Ruotsi oikein on? Tällä kertaa meille oli jopa ihan ikioma bäkkärikoppi. Ruokakin löytyi yläkerrasta pienen vaivan jälkeen. Hyvää oli. Graavilohta, kylmää ja kuumaa lihaa ja valkosipuliperunat. Salaatit jätin taas hipeille. Melkoinen kompleksi on tämä rakennus. Joku nuorisokeskus tai vastaava. Fryshuset. Hirveesti kaikkia palloiluhalleja ja sen semmosta. Ja sitten yksi paheen pesä. Melko paska sellanen.

Ihan hyvää kamaa. Etupäässä yllättäen MH3 ja ihan perus prossut: dbx, BSS, Drawmer, TC, Yamaha ja sitä rataa. Lavan päässä MH2 ja ihan ok kaikki muutenkin. PA EAW:n jotain. Jotain semmoista joka ei toiminu tähän paikkaan ei sitten ollenkaan. Niillä mennään mitä on. Eihän tässä muukaan auta.
Ja taas ruotsalaisten desibelien kyttäys. Taas tuli talonmies ilmoittelemaan että vähän kovaa ajelet. Päätteet kuulemma punaisella. Kyselin mittaria ja tarkistin sillä niin se vähän reilu sata oli tulos tyhjässä salissa. Hyvä hyvä. Tästä on hyvä lähteä.
Talon pentti tuli siinä sitten kyselemään tsekin jälkeen että onko kaikki hyvin. Sanoin että on muuten mutta kun en ole alkuunkaan tyytyväinen soundiin. Kaveri sanoo että ei täällä ikinä saa hyvää soundia. Mie että jaa, no onpa hieno homma. Sitten tämä kaveri siihen että mitä ihmettä meikäläinen valittaa kun ihan hyvältähän tämä kuulostaa. Jaaha. Tulipahan siinä vain mieleen että mitä nää täällä sitten oikein normaalisti puuhailee.
Keikan jälkeen kertoi vielä tämä jannu että viikon päästä alkaa remontti. Akustoivat paikan uudestaan ja asentavat line arrayn. Hyvä. Ei ois harmittanut jos olisivat hoitaneet rempan vaikka vähän aikaisemmin.
Sain keikan aikana kuitenkin homman jotenkin kasaan ja hoidettiin taas keikka kotiin.
Jätkiä taisi vähän jännittää kun kuulivat että Entombedin laulaja olisi tulossa kattomaan ja porukkaa oli taas aika nihkeästi mutta sen verran takuuvarmaksi on hiotunut paketti että täydellistä epäonnistumista on melkein mahdoton tehdä. Eli loppujen lopuksi taas ihan ok veto. Kotoista kieltä kuului taas yleisöstä. Sehän ei ikinä haittaa.

Keikan jälkeen alkoi olemaan porukka jo vähän kiertueenloppumisfiiliksissä. Saatiin kamat roudattua autoon ja alettiin ottamaan vähän rennommin. Se meidän oma bäkkäri muuttui vähitellen yleiseksi diskoksi, joihin oli kutsuttu myös toverit StS:ta. Juhlat jatkui siihen asti kun järjestyksenvalvojaksi arveltu henkilö sai ilmeisesti tarpeekseen ja kehotti kohteliaasti meitä poistumaan paikalta. No sehän ei metalparty-miehiä lannista. Koko lössi bussiin jatkamaan huutamista. Tällä välin oli ilmeisesti loputkin kamat saatu sullottua traileriin koska Amot liittyivät seurueeseen.
Tässä vaiheessa alkoi ilmassa olla jo halailua ja kiittelyä hyvin menneestä kiertueesta.
Bussin keula kohti Ankkuribaaria. Bileet jatkukoot siellä. Ja siellähän oli melkein koko porukka. Ainoastaan yksi anonyymi taiteilija ei päässyt sisään. Poke oli kysellyt että onko ongelmia. Taiteilija oli vastannut kysymykseen hänelle juuri esitetyllä kysymyksellä ja yllättävää kyllä, ovet eivät enää auenneet. Oli sitten mennyt bussiin juomaan giniä. Myö sen sijaan jatkettiin tansseja. Ja hyvät tanssit olikin. Siinä oli ruotsalaiset tytöt ihmeissään.
Taksilla burgerin kautta ”hotelliin”.

Tukholma aamuvarhain.


Puuhastelua.


Keulakarsina.

Ei kommentteja: