25.6.2007

Juhannus...

...oli tällä kertaa miltei onnistunut.

Aattona (ilmeisesti perjantaina) oltiin Kalajoella. Which was nice. Juhannuspäivänä (mitä ilmeisimmin lauantaina) tultiin jo takaisin kotiin. Kova oli yritys lähteä illalla vielä johonkin mökille viettämään ns. perinteistä juhannusta mutta eihän se taas lähtenyt. Toisaalta ei myöskään harmittanut yhtään olla kotona. Joten voisi sanoa että oli onnistunut juhannus. Armon vuonna 2007.

Menomatka meni taas perinteisissä merkeissä...


Huomatkaa allekirjoittaneen (vasemmalla) hyvin keskittynyt ilme. Vastapelureita jännittää. Ja syystäkin...


...nimittäin Yatzy kuutosilla! Repikää siitä.

Perillähän homma meni ikään kuin munilleen heti kättelyssä. Oli meidän Speed Queenille (Scania Lahti 31 vm. '84) vähän ahdas mutka bäkkärin portilla ja yllättäen rantahiekka tahtoi tutustua menopeliimme vähän turhan läheisesti. Eli sannassa oltiin ja tiiviisti. Rubikin poikia kadehtien seurasimme kun työnsivät oman pakunsa aidan toisella puolella hiekasta irti sillä välin kun me odotimme kiltisti traktoria apuun.
Kiitos nuorelle traktorikuskille!

Oulun miehet olivat toimittaneet rannalle varsin oivalliset kamat. Etupäässä oli Midaksen XL-200, Drawmerin gatet, dbx:n kompurat ja perus hyvä kattaus efektejä sekä Turbosoundin Aspect-PA:n, jota pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan. Hyvin toimi. Kiitos Eero ja koko muu ryhmä. Pekka veti taas kulmia lukuunottamatta omalla setillä.
Nopeuttaa aika paljon hommia kun on kuuntelut valmiina eikä tarvitse niitä enää tsekissä vääntää. Tällä kertaa mie kerkesin tsekkaamaan kaikki kanavat (vrt. Lahti) joka helpottaa taas meikäläisen hommia melkoisesti.

Keikka meni aivan all right. Kamera jäi emännälle, joka onneksi otti muutaman kuvankin keikalta. Tässäpä teille muutama.


Marjalla oikeaoppisesti stetson päässä. Tiedoksi niille, jotka eivät tiedä niin mie tykkään amerikkalaisten natiivimusiikista aikastalailla paljon.


Ison maailman meininkiä.


Mikähän se nyt taas? Oiskohan mun virittämissä luutuissa jotain vialla?!


Huomatkaa Janne, joka selvästi innostuu Turbon bassosoolosta.

Keikan jälkeen aikaa viettivät kuka mitenkin. Tarkoitus oli nähdä alku Mokoman keikasta ja lähteä ennen heidän lopettamistaan pois koska ajo tapahtui melko älyvapaasti yleisön ja leirintäalueen läpi. Joka yllättäen onnistui.

Mokomaa olisi voinut vaikka jäädä katsomaan pidemmäksikin aikaa. Ei kuulostanut ollenkaan pahalta. Hyvä Miitri!

Öinen matka Kokkolaan hotelliin:

Tässä tapahtuu jotain sellaista, mistä te ette halua tietää.


Ja selvästi meilläkään ei ole hajua, mitä tapahtuu...


...mutta kaikesta päätellen se oli ilmeisesti jollain tapaa hauskaa.

Eikä hauska loppunut todellakaan siihen. Ei nimittäin bussi ollut Kokkolassa edes pysähtynyt kun hotellin baarin terassilla näkyy Temi omassa kaikkivaltaisessa komeudessaan. Eikun Teiden kuningatar nopeasti parkkiin ja kamat huoneeseen. Eikä edes osattu odottaa, mitä oli luvassa. Ja voi pojat. Temihän se oli käynyt temmeltämässä festareilla jo edellisenä päivänä. Paikkasi jutuillaan menestyksekkäästi aika pahaa pettymystämme suuren sankarimme Basshunterin missaamisesta (meillä on auton tavaratilan seinällä Herra Bassometsurin juliste). Oli kuulemma ollut hirmuinen meininki. Ihan kuin olisi levyltä tullut. Kaikki varmaan ymmärsi vitsin pointin?
Mukava oli taas nähdä tuttuja. Oli Moksut ja Moksujen Oksu, jota ei ole tullutkaan nähtyä pitkään aikaan. Oli Kahvilan jätkät ja Viltsu ja ketäs vielä. No, nähhään taas.

Täältä tähän.
-UG

Ei kommentteja: