23.5.2008

23.04.-26.04. Helsinki, Lohja ja Jyväskylä

Helsinki:
Lähtö oli kukonlaulun aikaan. Oli poppareilla jotain promoamista ja Anttilan nimmarisessiota yms. yms., joita varten erinäisistä syistä johtuen ei olis tarvinnu lähteekään noin aikaisin. Mentiin sitten ison maailmaan tyyliin erittäin hyvissä ajoin Tavastialle ja laitettiin kaikessa rauhassa kamat pystyyn. Kun talonmies tuli paikalle, oli meillä kamat about valmiina. Sähköä ja muutama piuha vissiin tarvittiin. Ollaan näköjään aika omavaraisia jos sille tuulelle satutaan. Sakella oma valokattaus mukana ja muutenkin vähän ihmeellistä meininkiä ilmassa.
Heikiltä hajosi joku midi-hässäkkä delaykoneesta, joita säätivät Janin kanssa piiiiitkään. Ja Turbolta kärähti Ampegin nuppi, jonka kävi vaihtamassa hajonneen uuteen. Ehkä ihan hyvä että tultiin ajoissa.

Uunituore backdrop tuli suoraan pelipaikalle. Sitähän siinä äimisteltiin kans jonkun aikaa. Just eikä melkein sopiva Tavastian lavalle. 6m x4m on kokoa niin riittää pienemmille festareillekin.

Keikka oli perushyvä. Yleisöä paljon ja hyvällä meiningillä mukana. Ihan jees.
Virkuntaus paukutti keikan aikana ennen tsekkiä vaihdetun virvelin kalvon kuopalle. Käyttökelvottomaan kuntoon. Ja just ku se ois alkanu kuulostamaan hyvältä. Ei ollu kuulemma hyvä kalvo. Miettikää mikä metakka on pikku pizzerioiden nurkissa.
Tämän lisäksi pelleistä lentää kipinää.

Kiitos Kirvesmäen Antille kärsivällisyydestä! Oli menny terveisetkin Pekalle perille:) Oli kuulemma ollu Hanoillakin mielenkiintoiset keikat. Tarina kertoo semmosta.

Välipäivä:
No senhän nyt tietää, miten tässä kävi. Ei ihan päiväraha riittänyt.

Lohja:
Vitun navigaattorit, niiden keksijät ja monitoriteknikko (syyllinen on etsittävä), joka on tehnyt navigaattorin ohjelmoinnin.
Mie ajovuorossa. Kisiksen parkista poppareiden entisen levy-yhtiön kautta matkaan. Voi jumalauta sitä vehettä. Melkosta kaatuilua oli matka ja sanan säilä lauloi (syyllistä on rankaistava).

Mikähän Lohi se keikkapaikka nyt oli. Oli mikä tahansa, niin aika vittumaisessa paikassa siellä on se vittumainen roudaus. Perkele. Iltapäiväruuhkassa paikallisen S-kaupan parkkipaikalla. Ei oo täyttä. Ei.
Onneksi oli hyvä kantoapu. Joo joo. Oikeesti. Hirmusia bodareita. Pelkäsin niitä vaikka ne hymyili ja oli ystävällisiä. Ne oli vaan niin saatanan bodattuja. Eikä sillä tavalla kuin Exxa (tietäsitte vaan, se on ihan saatanan pelottava jätkä). Hymiö.
Selvis miulle vähän myöhemmin että olivat paikan pokeja.

Keikasta ei oikein mitään sanottavaa. Paitsi että:
Virkuntaus tuo merkittävä rumputaiteilija... Tai eipä oikeestaan mitään.

Kamat laitettiin vielä yöllä pakettiin mutta tehtiin ratkaisu jättää roudaus aamuun. Ei ollu ihmisen paikka olla tämä yökerho. Yöllä vielä bussissa pikainen tekniikan palaveri. Tuttujakin tuli nähtyä Lohhjalla, mikäpä mukavampaa.

Jyväskylä:
Lutakon komitea oli vastassa kun päästiin lastauslaiturille. Oli taas jotkut messut niin on tuon bussin kanssa vähän semmosta siinä parkkipaikalla. Sori vaan sille (varmaan), jonka kuskin puolen oven viereen jätettiin auto silleen ettei varmasti oo siitä päässy sisälle. Se ei ollu parkkipaikka. Oma vikasi.
Helppo roudi. Kantoapu toimii. Vähän harhaan johtava käsite kun ei meillä ole mitään kannettavaa. No kuitennii.

En oo oikein noista TACin tiskeistä vielä päässy jyvälle. Jotenkin siinä ei Drawmerin halpisgatet toiminu sen tiskin etusten kanssa yhteen. Eiku vittuun ne geitit sieltä ja hyvin (paremmin) pärjäs ilmankin. Muutenkin aika luomosoundia.
Lutakko oli loppuunmyyty. Mikäs siinä. Ensimmäistä kertaa miulle näytettiin tissit keikalla. Vähän siinä järkyttyi mutta kai siihen vois tottua. Jätkät ois kyllä voinu olla muuallakin sen keikan ajan. Vitun siistiä kun muutama torspo möykkää vieressä niin että yleisö häiriintyy. Terveisiä vaan! Vähän hävetti. Sekä omasta että teijän puolesta.
Kamat autoon ja nokka kohti kotia. Hyvissä ajoin päästiin lähtemään eli aamulla olin kotona.

Tänään on eka yhteiskeikka Joensuun kaupunginorkesterin kanssa. Kunnon kaatuilua. Kuulette varmasti myöhemmin lisää.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Noh? Onkos bloggaaminen jo jäänyt unholaan?