11.4.2008

20.3.-23.03. Päästäisen perinteet

No niin. Kauan on aikaa mennyt siis taas viime kerrasta. Mitenkä se aina laiskottaakin tarttua näihin kirjallisiin tehtäviin?

Stellan keikat alkoi kolmisen (vai jo nelisen?) viikkoa sitten ihan toden teolla.

Ahkeran varastonäppäilyn jälkeen päästiin vihdoin tositoimiin Kiteellä.
Meikäläinen kunnostautui ensimmäisenä kuskin pallilla. Joensuu-Kitee on just sopiva matka ajella. Siitä pitemmät alkaa käymään työstä. Matkaan lähdettiin tekniikan voimin ihan kolmestaan, joten olikin miellyttävän rauhallista ajella.
Kiteenhovi, vai mikä se hotelli nyt siellä ikinä onkaan, ei ole ihan niitä suosikkimestoja. Ei ollut viimeeksi eikä ollut nytkään. Noin niinku akustisesti ajatellen. Lavan edessä vois olla ihan ok soundi. Jos. Jos sen tietäis sinne taakse että mitä edessä tapahtuu. Takana, missä etupää sijaitsee, on semmoinen tutina että on ihan turha yrittää edes tehdä mitään taikatemppuja. Joka paikassa on erilainen hönkä. Voi valita yleisö sen omalle korvalle mieluisen.

Kummasti oli torstai-illaksi porukkaa Kiteenhovissa. Oli ennakkoliput myyty loppuun jo hyvissä ajoin. Tupa oli täynnä. Keikka meni vielä vähän treenaillessa mutta jotenkin taas selvittiin. Keikan jälkeen pikainen purku. Tai niin pikainen kun siinä postimerkillä pystyi suorittamaan. Jotain välien selvittelyä oli natiivien kesken niin joutui vähän kattomaan ympärilleen koko ajan ja siirtelemään kamoja syrjään.
Popparit lähti keikan jälkeen Joensuuhun bailaamaan. Myö jäätiin Kiteelle ja pistettiin aamulla kamat autoon ja ajeltiin Joensuun läpi ja noukittiin rokut kyytiin.

Perjantain ohjelmassa oli pääsiäisriehaa mallia Tahkovuori. Ollaan nämä sesongit oltu aina keikkatauolla tai jossain muualla soittelemassa niin ei ollut ennestään tämä paikka tuttu kellekkään meistä. Mie oon joskus vapaalla käynyt pihalla pyörähtämässä mutta se ei auttanut muuhun kuin paikalle löytämisessä.
Oltiin hyvissä ajoin tonteilla ja tahkottiin auto parkkiin pytingin viereen ja alettiin odottelemaan. Popparit pistettiin mökille nuilottamaan ja touhuamaan omiaan. Myö jäätiin bussiin naureskelemaan kaatuileville 30+ rouville. Hyvä meininki jo iltapäivällä. Vähän niinkuin Rukalla pari vuotta sitten uudenvuoden aattona. Siellä pistivät kuitenkin talon kiinni roudin ja tsekin ajaksi. Täällä ei semmoista harrasteta. Se vähän ärsytti. Ja kahden tunnin aikarajoitus, johonka sisältyi load-in, kasaus ja tsekki. Sekä Antza Mertarannan kamojen siirtäminen pois edestä. Saatana. Mertsihän veti kyllä aika mainiota show'ta kun käytiin paikka tarkistamassa.
Sakke siinä joutessaan bussissa odotellessaan kolvaili jonkun dmx-adapterin kasaan että pääsi talon valoihin käsiksi.
Mie vetelin talon PA:lla joka oli suunnattu vähintäänkin mielenkiintoisesti. Ja viiveitä niin maan perkeleesti että varmasti kuului terassilla ja vessassa.
Tsekin jälkeen mökille vetämään happea. Miinuksia järjestävälle taholle pyyhkeiden ja petivaatteiden rajoitetusta määrästä. Ois ollu ihan kiva käydä saunassa.

Tupa täynnä. Menin ennen keikkaa etupäähän niin piti ensimmäisenä blokata tonni laseja ja yksi kuohuviinipullo jäähdytysastioineen tiskin kannen päältä ennen kuin pääsi hommiin. Onneksi oli poke koko keikan ajan pitämässä juhlakansaa vähän loitomalla. Ei ois muuten tullu mitään. Sen verran hyvin on suunniteltu taas tämäkin paikka. Sakkehan teki peliliikkeen jo heti sisälle tultaessa ja pisti tiskinsä monitorimaailmaan. Petturi.

Vähän oppi taas uutta. Mm. sen että Heikin kitarasoundi on aika kohdallaan ja tuli tehtyä aika hyviä mikkivalintoja sitä pyydystämään (muuttui tosin vielä myöhemmin). Keikan jälkeen kamat autoon ja nukkumaan. Aamulla taas ratin taakse. Illalla vitutti. Nyt aavistuksen huvitti takaosaston lievä hiljaisuus alkumatkasta.

Käytiin matkalla Vaajakoskella tutustumassa rumputaiteilijan tiluksiin. Mie luovutin kuskin paikan jonkun matkan päästä. Aurinko, lumi, kiiltävä tien pinta ja aurinkolasittomuus ei ole hyväksi. Helvetillinen tuska silmissä.

Sitten niihin pääsiäisen perinteisiin: Eli Alavuden puustelli. Oiskohan tyyliin kolmas kerta tämän orkesterin kanssa. Tästä nyt ei ole mitään uutta kerrottavaa. Yleisöä on kerta kerran jälkeen enemmän. Ei edes edellisillan Popeda vaikuttanut enää asiaan (millä ravintoloitsijat joskus aikoinaan usein perustelivat yleisökatoa:) ) sillä nyt voitettiin kuulemma Popeda 6-0 myytyjen lippujen määrän perusteella. No mikä ettei.

Viimeinen etappi oli Kokkolan uusitussa S-hotellin Calle -merkkisessä "yökerhossa". Heittomerkit syystä että mie nyt taas oikein ymmärrä että miksi se pitää väen väkisin tunkea sinne kellariin jos tiedetään että hotellissa on ongelma metelin kanssa. Sitten siihen laitetaan aivan helvetisti rahaa että saataisiin se jotenkin rajoitettua. Rajoitukset sitten tehdään esiintyvien artistien (joita sinne jostain syystä on myös pakko ottaa vaikka ongelmat tiedetään) ja asiakkaiden (joille näistä syistä johtuen ei pystytä tarjoamaan lipuilleen vastinetta, tai siitä tehdään ainakin äärimmäisen vaikeaa) kustannuksella.

Tästä kyseisestä tapauksesta johtuen tämän blogin päivitystä on myös vitkuteltu tarkoituksella. Eräs nimeltä mainitsematon lahtelainen kollega nimittäin kävi meidän jälkeen tuolla ja jännäili sekä tuskaili "tottakai lahtelaisessa" blogissaan, mitä tuleman piti.

Noh. Oli nimittäin tämä ravintola muuttanut muotoaan sitten viimekerran. Oli remontti muuten kesken edelleen.
Meillä oli Martin jo saatu alakertaan sillä hissillä, johon mahtuu suppanen kerrallaan, kun tulee ilmoitus että talon järjestelmällä tulisi soitella. Vähän meinasi kiehahtaa siinä vaiheessa. Ei nimittäin ollut meille asti kantautunut tämä tieto.
Ei siinä mitään. Vähemmän roudaamista aamulla. PA takaisin bussiin ja hommat jatkuu. Ei oikein alkujaankaan jo ulkomuodon perusteella antanut kovin vakuuttavaa kuvaa itsestään tämä Murean "läjä". Samannäköisiä ja -kokoisia laitteita löytyy monen olohuoneesta toistamassa levyjä tai elokuvia. Asia, mikä hämmästytti vielä enemmän, oli subbaset, jotka oli asennettu kattoon vähän miten sattuu tanssilattian päälle. Kyllä, kattoon! No eihän se toiminut. Fysiikan lakien vastainen järjestelmä. Viiveitäkin taas niin perkeleesti. Yläpäätä sai ruuvailla niin pitkään kun jaksoi kunnes loppui mielenkiinto.
Ja alapää. Rockyhtye, jossa basso on ihan tarkoituksella viritetty matalalle tietynlaisten efektien aikaansaamiseksi, ei pysty tuottamaan sitä "juttua" jos PA ei tuota tarpeeksi matalia taajuuksia.
Ei. Tehot oli rajoitettu myös aika minimiin jos niitä oli ensinkään.
Ei ihan täyttänyt riderin kohtaa "tarpeeksi iso ammattikriteerit täyttävä äänentoistojärjestelmä".
Ei siinä. Ihan hyvä systeemi varmasti trubaduureille ja pikkupoppoille mutta jos liikutaan jo tälläkin tasolla niin vähän kyseenalaiseksi jää.
Piipitys sikseen.

Sunnuntai-ilta. Kokkola. Yhtä lippua vaille loppuunmyyty. Mikähän juttu tää nyt oikein on? Luulis olevan parempaakin tekemistä. Mutta hyvä meininki siis jälleen.

Kantoapu muuten yllättäen tuli pienen neuvottelun jälkeen. Kun oli muutama laatikko jäljellä. Aamuksi luvattua kantoapua ei sitten näkynytkään missään.

Joitain pieniä yhteydenkulkuhäikkiä oli, joista johtui muutama ongelmakohta mutta henkilökunta oli asiallista. Heille ihan vilpittömästi terveisiä ja kiitos!

-U-

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvähyvä.
Mukava lukea täältä käytännön tasolta stellan seikkailuista, ja muistakin audiomaailman meiningeistä.
Pijähä nupikat kohillaan!

Urski kirjoitti...

No voi Veikkosein! Elä ota opikseis mutta kiva jos on mukavaa.
Nupit on kaakossa.

Anonyymi kirjoitti...

Hello. This post is likeable, and your blog is very interesting, congratulations :-). I will add in my blogroll =). If possible gives a last there on my blog, it is about the MP3 e MP4, I hope you enjoy. The address is http://mp3-mp4-brasil.blogspot.com. A hug.

Tero Arnberg kirjoitti...

Jaa, ei se Tahko näköjään petä. Aina sama juttu.

Toi Callen homma senkun vaan paranee! Aivan mahtavaa! Toi on todella hassu juttu, miten hyväpuheinen kaiutinvalmistaja saa puhuttua ihmiset ympäri ostamaan kauheeta kuraa. Hyvänä esimerkkinä toimii myös Aura-audio.
Tosin enhän mä oo kuullu tota muraa soundia, mutta luotan kyllä kolleegan sanaan, ainakin tässä aiheessa.

Kevään jatkoja!

Mikko Kiviniemi kirjoitti...

Minäkin olen keränny jo ennakkoon hernettä tuosta Kokkolan PA:sta, ollaan Playa -orkalla menossa nyt viikonloppuna paikalle. 95% kaikista mestoista käytetään omaa PA:ta mutta tuolla ei käy.. Laitoin sitten mailia tuon järjestelmän suunnitelleelle hahmolle ja valittelin, että ei oikein herätä luottamusta kun kollegat ei tykkää. Herra lupasi tulla itse Turusta viikonlopuksi paikalle ja jopa limitterin löysäämisestä oli puhetta. Sivulauseessa saattoi olla maininta jopa extrasubeista..